Uutiset


Jalervon veljekset voittoihin Ruskiksen skaboissa
 

A-juniorien 64 kg:n sarjassa Andreas Jalervo kesytti Espoon Luolakarhujen Nicky Vuoriston kaikin tuomariäänin 3 - 0. Maltillisesti otellut Jalervo hallitsi tilanteet nopeilla suorillaan jotka toivat hänelle ansaitun voiton.
Andreas joutui toisen kerran nousemaan kehään sarjan 64 kg loppuottelussa. Tällöin hänen vastustajakseen tuli Tapanilan Erän Michael Saukkonen. Tämä ottelu oli huomattavasti tasaisempi kuin edellinen. Iskuja vaihdettiin suruttomasti puolin sekä toisin. Tiukoissa tilanteissa Jalervo vei pisteet nimiinsä sen verran useammin, että hänen
2 - 1 voittonsa oli perusteltu. Ottelun lopputulos kertoo kamppailun tasaisuudesta.

Anders Jalervon vastustajaksi sarjassa 69 kg tuli Helsingin Nyrkkeilyseuran Ben Falck jolla nyrkkeilytekniikka oli pahasti hukassa. Hän otteli erittäin epäpuhtaasti saaden kaksi varoitusta sisäkäsineellä lyömisestä, kolmanteenkin olisi ollut aihetta. Anders malttoi mielensä ja jakeli suoria jotka toivat hänelle selkeän 3 - 0 voiton.

Runsaan neljä tuntia kestäneen tilaisuuden jälkeen palkittiin A-juniorien parhaana Andreas Jalervo. Anders Jalervo puolestaan vasensuora pokaalin puhtaisiin suoriin perustuvasta nyrkkeilystään.

25.10.2009
Tapio Pakkanen

___________________________________________________

Santtu Asikainen Kipinän kirkkain tähti Järvenpään kehässä

santtuea

Lähes sata nyrkkeilijää osallistui Järvenpäässä Järvenpään Kehäkarhujen isännöimmiin kaksipäiväisiin Kultahansikas-turnaukseen ja eteläisen alueen mestaruuskilpailuihin, joissa käytiin runsas puolensataa ottelua.

Osanottajat olivat jakautuneet epätasaisesti eri sarjojen kesken. Joissain sarjoissa oli runsaasti mitalien tavoittelijoita, kun taas muutaman sarjan mestaruus tuli kumartamalla.
Ylä-Tikkurilan Kipinän nyrkkeilijöiden saalis oli viisi mitalia, mutta vain yksi tuli otteluvoiton
kautta.
    
Kipinän Santtu Asikainen piti hyvin oppimansa nyrkkeilytekniikan hallussaan B-juniorien
70 kilon ottelussa Järvenpään voimakkaasti ryntäilevää Kimi Hirvosta vastaan. Asikainen
hallitsi koko ottelun ajan kehätapahtumia vieden voiton selkeästi nimiinsä kaikin tuomariäänin.
     Ensimmäisen kilpailuottelunsa kävi Y-TK:n A-juniori Anders Jalervo sarjassa 75 kiloa.
Hän joutui tunnustamaan huomattavasti kokeneemman Mikkelin Joni Politshukin paremmakseen tuomariäänin 5 - 0 ja tyytymään hopeiseen mitaliin.
    
Himmeimän mitalin saivat Kipinän Piia Haverinen hävittyään tasaisen ottelun naisten 60 kilon sarjassa Heinolan Tiina Hahlille 5 - 0, sekä Andreas Jalervo kärsiessään 5 - 0 tappion lahtelaiselle Mikko Niemelle A-69 kilon painoluokassa.
     Miesten raskaan keskisarjan nyrkkeilijä Y-TK:n Aivar Lillemägi sai yhden arvostelutuomarin sympatiat puolelleen hävittyään ottelunsa Lohjan Jari Honkaniemeä vastaan lukemin 4 - 1.
    Ilman ottelua kirkkaimman mitalin kävi pokkaamassa sarjan B-75 Kipinän tulevaisuuden toivo Niko Kuikka, jonka toinen lempilaji on jalkapallo.

27. - 28.9.2008
Tapio Pakkanen


___________________________________________________

Kipinän nyrkkeilijät ottivat kolme sarjavoittoa Ruskiksen skaboissa

Pääkaupunkiseudun nyrkkeilyn syyskauden kilpailutoiminta alkoi näyttävästi Viipurin
Nyrkkeilijöiden järjestämillä Ruskiksen skaboilla Helsingissä. Kilpailujen punnituksessa kävi yhteensä 55 nyrkkeilijää ja 22 ottelua jouduttiin käymään ennenkuin sarjojen paremmuudet tulivat ratkaistuksi.

santtuSarjassa B-75 kg Ylä-Tikkurilan Kipinän  Santtu Asikainen aloitti ottelunsa ensimmäisessä erässä rohkeasti hyökkäämällä Lahden Akreysi Safeenia vastaan.
Vauhdikkaassa toisessa erässä Asikainen iski vastustajansa oikealla suoralla luvunlaskuun.
Tämä oli ottelun käännekohta. Vantaalaisella alkoi olla yliote vastustajastaan.
Kun ottelun kolmaskin erä kulki Asikaisen määräämässä tahdissa niin Kipinän nyrkkeililijän 3 - 0 voitto oli selviö.
  Kilpailujen päätteeksi Asikainen palkittiin parhaana B-juniorina.

 

Kipinän naisedustaja Piia Haverinen kävi erittäin tasaväkisen ottelun Järvenpään Kirsi Yli-Kahilan kanssa sarjassa 60 kg.
  Agressiivisesti otelleen järvenpääläisen Kipinäläinen pystyi pitämään kurissa paremman
nyrkkeilytekniikkansa avulla ja voitti ottelun tuomariäänin 2 - 1. Kilpailujen juryn mielestä
hajaääni oli tarpeeton.

Yksi kilpailujen rajuimmista kamppailuista käytiin sarjassa A-69 kg. Siinä ottivat mittaa
toisistaan Kipinän Andreas Jalervo ja Lahden Santtu Jonninen.
Ensimmäinen erä oli kovaa yrittämistä puolin sekä toisin. Paremmuudesta ei vielä tullu selvää.
Toisessa erässä käytiin ankaraa iskujen vaihtoa, jossa lahtelainen veti pitemmän korren, vaikka Jalermokin ajoittain täräytteli voimakkaita iskusarjoja.
Kolmannessa erässä vantaalainen löysi uuden vaihteen rummuttaen nopeilla sarjoillaan vastustajaansa päähän ja ja vartaloon.

Päätöserä oli dramaattinen. Rajuja iskuja vaihdettiin, suojaus unohtui ja vantaalaiselle laskettiin lukua. Iskujen vaihto jatkui rajuna, jälleen Jalermo kuunteli luvunlaskua.
Toisin kuin ammattinyrkkeilyssä luvunlaskulla amatöörinyrkkeilyssä ei ole kuin yhden osuman verran painoarvoa. Näin ollen luvunlaskut eivät kaventaneet Jalervon piste-etumatkaa vaan hän voitti ottelun tuomariäänin 2 - 1.

Ainoana hävinneenä Kipinän nyrkkeilijänä joutui kehästä poistumaan Niko Kuikka sarjassa B-75 kg. Hän ei löytänyt tepsivää vastalääkettä Helsingin Joonas Seitalahden pureville suorille.

Puolisen vuotta sitten kootun Ylä-Tikkurilan Kipinän kilparyhmän valmentaja Olli Juutunen oli pelkkää auringonpaistetta kilpailujen jälkeen. "Kun omat valmennettavat menestyvät tuntuu kuin omaan kaulaani olisi ripustettu mitaleita saavutusten merkeiksi". Myhäili Juutinen, todeten samalla saanneensa arvokasta tietoa siitä mihin valmennuksessa on tulevaisuudessa kiinnitettävä huomiota.

14.9.2008
Tapio Pakkanen

______________________________________________________________________


Katariina Perkkiö hopealle naisten SM-nyrkkeilyissä

(21.4.2008)

Katariina Perkkiö

Ylä-Tikkurilan Kipinän Katariina Perkkiö osoitti todellisia taistelijan lahjoja naisten SM-nyrkkeilyissä Hämeenlinnassa iskiessään itselleen hopeamitalin sarjassa 60 kg. Tämä sarja oli osanottajamäärältään kilpailujen runsaslukuisin, peräti 11 naista kilvoitteli mitalisijoista.

Perkkiö joutui käymään neljä ottelua ennenkuin hänen lopullinen sijoituksensa oli selvillä. Avausvastustajakseen Kipinäläinen sai Heinolan Tiina Hahlin, jonka hän kukisti kaikin tuomariäänin 5 - 0. Samoihin voittolukemiin päättyi myös seuraava ottelu Hämeenlinnan Minna Rantasta vastaan. Perkkiö jatkoi voittojensa sarjaa iskien vakuuttavaan tapaan
5 - 0 voiton Kuopion Teija Kinnusesta.

Finaaliottelussa Perkkiön vastustaja oli kymmenettä Suomen mestaruuttaan tavoitteleva Loviisan Eva Wahlström. Ottelu alkoi varovaisissa merkeissä Wahlströmin viedessä niukasti ensimmäisen erän nimiinsä. Sama tahti jatkui myös toisessa erässä jonka Wahlström voitti lähinnä nopeiden vartaloiskujensa ansiosta. Kolmannessa erässä vantaalainen heräsi taistelemaan pakoittaen vastustajansa puolustuskannalle. Viimeisen erän voimakas painostus ei kuitenkaan riittänyt tuomaan Perkkiölle otteluvoittoa vaan Eva Wahlström kruunattiin kymmenennen kerran sarjan 60 kg Suomen mestariksi tuomariäänin 5 - 0 Perkkiön joutuessa tyytymään hopeaiseen mitaliin.

  - "Voi pahus kun mä lämpenen niin hitaasti. Juuri kun alkaa kulkea hyvin niin aika loppuu kesken." Harmitteli jääpussilla turvonnutta poskipäätään painellut Perkkiö ottelun jälkeen.

- Tapio Pakkanen -

_____________________________________________________________________

Kipinän nyrkkeilijöille kaksi pronssimitalia SM-kilpailuista
(29.1.2008)

SM-2008 Juntunen vs Jokinen

Ylä-Tikkurilan Kipinän nyrkkeilijät Tero Juntunen ja Hannu Savolainen nousivat Helsingissä pidettyjen Suomen mestaruusnyrkkeilyjen palkintokorokkeelle vastaanottamaan pronssiset mitalit.


Tero Juntusen rento liikkuminen ja nopeat iskut toivat hänelle otteluvoiton sarjassa alle 75 kiloa Helsingin Tatu Nielsenistä pistein 29 - 20.
Sama taktiikka puri myös toisessa ottelussa jossa kukistui Kemin Kimmo Kuukasjärvi vielä selvemmin lukemin 25 - 0.

Semifinaaliottelussa Juntunen sai vastaansa viimevuoden MM-kisaedustajan Helsingin Niko Jokisen. Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen Jokinen alkoi hallita ottelutilanteita.
Vaikkakin ottelun loppupuolella helsinkiläinen syyllistyi sääntöjen vastaisiin temppuihin voitti hän ottelun ansaitusti. Loppupisteet 14 - 2 eivät anna oikeaa kuvaa ottelun kulusta. Osumien erotus oli todellisuudessa pienempi. Näin Juntusen palkkioksi hyvistä ottelusuorituksista tuli SM-pronssia.
Jokinen voitti sarjassa kirkkaimman mitalin kukistettuaan finaalissa Helsingin Lari Kirkkopellon pisteillä.Miesrikkaimman sarjan mestarina Jokinen palkittiin kilpailujen parhaana nyrkkeilijänä.

Toisen pronssimitalin Kipinälle toi 91-kiloisissa nyrkkeillyt Hannu Savolainen, joka kärsi
34 – 12 pistetappion kookkaammalle vastustajalleen, sarjan hopeamitalistille, Jyväskylän Jani Kortelahdelle.

Tapio Pakkanen

______________________________________________________________________

Kipinän nyrkkeilijät hyvässä iskussa Someron kehässä
9.12.2007

Juntunen vs Antman

Someron Monitoimitalon kehässä nähtiin kuusituntinen nyrkkeilytapahtuma, jonka parhaaksi nyrkkeilijäksi valittiin Ylä-Tikkurilan Kipinän Tero Juntunen.

Tero Juntunen otteli sarjassa 81 kiloa vastustajanaan viime vuoden SM-hopeamitalisti Porvoon Peter Antman. Miehet ovat kerran aiemmin kohdanneet toisensa.Silloin Antman voitti selvästi ottelun. Tällä kertaa ottelusta ei tullut edellisen toisintoa. Juntunen perusti taktiikkansa rentoon liikkumiseen ja nopeisiin iskusarjoihin. Antmanin puolestaan yrittäen voimaiskuin torjua vastustajansa hyökkäykset. Liikkuvuutensa avulla vantaalainen välttyi pahoilta osumilta ja pystyi viemään jokaisen erän nimiinsä. Näin Juntunen sai kaipaamansa revanssin Antmanista kaikin tuomariäänin 5 - 0.

Toinen Kipinän edustaja Henri Ikäheimonen, sarjassa 69 kiloa, kävi ankaran iskujenvaihdon sarjan ennakkosuosikin Espoon Iskun Oskari Ikosen kanssa. Molemmat nyrkkeilijät edustivat samaa koukkunyrkkeilyn tyylisuuntaa. Iskuja vaihdettiin vilkkaaseen tahtiin, välillä vähän sääntöjen vastaisestikin. Eikä edes ensimmäisessä erässä Ikäheimosen poskipäähän tullut haava hillinnyt hurjaa menoa. Tasaisen ottelun voittajaksi tuomariäänin 4 - 1 julistettiin Y-TK:n Henri Ikäheimonen, joka verisistä kasvoistaan huolimatta osasi aidosti iloita voitostaan.

- Tapio Pakkanen

______________________________________________________________________

Tero Juntuselle voitto Tampereella
10.11.2007

Yli puolen vuoden ottelutauko näyttää tehneen hyvää Ylä-Tikkurilan Kipinän 75 kg:n nyrkkeilijälle Tero Juntuselle. Tampereella pidetyissä kilpailuissa hän otti selvän 3 - 0 voiton isäntäkaupungin Jussi Aukeesta. Ottelu kulki alusta alkaen vantaalaisen määräämässä tahdissa tämän säilyttäen vauhdikkaassa kamppailussa itsensä koskemattomana. Juntusen terävien iskujen seurauksena Aukee joutui muutaman kerran ottamaan köysistä tukea pysyäkseen pystyssä.

- Tapio Pakkanen

______________________________________________________________________

Piia Haveriselle hopeaa Ruska-turnauksessa
8.9.2007

Rovaniemellä käydyssä nyrkkeilyn Ruska-turnauksessa Ylä-Tikkurilan Kipinän Piia Haverinen kohtasi Porin Kati Collanderin sarjan 57 kg loppuottelussa. Porilaisen aikaisempia saavutuksia on naisten EM-pronssi ja MM-kisojen 5.sija. Ottelu kulki Collanderin määräämässä tahdissa. Hän tuli voimalla läpi Haverisen puolustuksen. Kipinän tyttö yritti suorillaan saada ottelua hallintaansa, mutta joutui taipumaan vastustajansa voimakkaiden lyöntien edessä. Viimeisen erän loppupuoliskolla Haverinen joutui kuuntelemaan luvunlaskua ja kaksi sekuntia ennen erän loppua kehätuomari keskeytti ottelun Collanderin hyväksi. Kati Collander palkittiin turnauksen parhaana naisnyrkkeilijänä.

Tapio Pakkanen

______________________________________________________________________

Piia Haverinen iski SM-pronssia

Kuopiossa kätdyissä naisten SM-nyrkkeilyissä Ylä-Tikkurilan Kipinän Piia Haverinen saavutti pronssimitalin. Terhakasti nyrkkeillyt Haverinen kukisti karsintakierroksella Jyväskylän Heidi Vakkurin osumapistein 8 - 2. Semifinaaliottelussa kokenut Kuopion Katri Varonen oli Haverista taitavampi ja napsi voittoon tarvittavat osumat 20 - 8 sisukkaasti nyrkkeilleestä Kipinän tytöstä.Lopullisesti Varonen sijoittui hopealle, Järvenpään Johanna Pulkkisen viedessä kirkkaimman mitalin.

Tapio Pakkanen

______________________________________________________________________

Piia Haverisella tiukka ottelu

Ruskeasuon Urheiluhallissa pidetyissä nyrkkeilykilpailuissa Ylä-Tikkurilan Kipinän Piia Haverinen joutui tiukille otellessaan Turun Iina Korkforssia vastaan. Haverinen otteli normaalia sarjaansa painavammassa, jolloin hänen vastustajallaan oli puolellaan pituus- ja painoetu.Haverinen toteutti tunnollisesti valmentajansa Harri Ikäheimosen laatimaa taktiikkaa lähtemällä hyökkäämään purevilla vartaloiskuilla joita seurasi nopeat suorat vastustajan päähän.Taktiikka osui oikeaan ja sen seurauksena Haverinen voitti kaikin tuomariäänin tasaiseksi muodostuneen ottelun.

Tapio Pakkanen

______________________________________________________________________

Piia Haverinen jatkoi voittojensa sarjaa

Ylä-Tikkurilan Kipinän terhakan naisnyrkkeilijän Piia Haverisen purevat iskut toivat hänelle jälleen voiton Ruskiksen skaboissa. Alle 60 kg:n sarjassa nyrkkeilevä Haverinen kukisti Kotkan Maija Herralan selkeästi kaikin tuomariäänin 3 - 0 vauhdikkaassa ottelussa. Ottelun keskeytyminen toisessa erässä oli lähellä kun kotkalainen joutui kuuntelemaan luvunlaskua Haverisen kovan iskusarjan seurauksena. Sarjavoiton lisäksi Haverinen palkittiin kilpailujen parhaana naisnyrkkeilijänä.

Tapio Pakkanen 

______________________________________________________________________

Olli Juutisella onnistunut debyytti

Perinteiseksi muodostuneessa  Ruskiksen skaboissa kaksi Ylä-Tikkurilan Kipinän nyrkkeilijää suorittivat ensiesiintymisensä kilpailukehässä. Yleisen sarjan 75 kg:n ottelussa Kipinän Olli Juutinen kohtasi Someron Voiman Jari Tuomisalon. Ensimmäinen erä alkoi vauhdikkaasti. Juutinen heitteli nopeita suoria molemilla käsillä, tanakamman Tuomisalon pyrkiessä voimakkailla koukuillaan murtamaan vastustajansa. Aivan erän  lopussa, räiskyvän iskujenvaihdon jälkeen Juutisen oikeasuora pudotti somerolaisen luvunlaskuun. Toinen erä oli tasaisempi. Juutinen ei osannut käyttää vahvimpia aseitaan pitkiä suoria vaan antautui koukkutaisteluun. Tasainen erä kirjattiin kuitenkin vantaalaisen nimiin.  Kolmannessa erässä käytiin tasapuolista iskujenvaihtoa kunnes Juutisen oikea yläkoukku pudotti Tuomisalon luvunlaskuun. Ottelun ratkaisu  ennen täyttä aikaa tuli neljännessä erässä, kun  Juutisen kova vasen suora osui vastujan leukaperiin ja kehätuomari luvunlaskun jälkeen keskeytti ottelun Juutisen hyväksi. Toinen ensiesiintymisensä kilpakehässä  tehnyt Y-TK:n nyrkkeilijä Aleksander Trivedi sarjasa  A 64 kg  jännitti liikaa  kilpailutilannetta ja tasaisessa ottelussa kärsi  2  - 1 tappion Helsingin Tarmon Abni Husseinille.

Tapio Pakkanen

______________________________________________________________________

Katariina Perkkiö putsasi palkintopöydän Ruskiksen Skaboissa

Ylä-Tikkurilan Kipinän Katariina Perkkiö päätti voitokkaasti nyrkkeilyn kevätkauden kukistamalla Stadi Boxingin Laura Savolaisen naisten 60 kg:n ottelussa Ruskiksen Skaboissa. Voitontahtoisesti otelluun lähtenyt Perkkiö otti tilanteet hallintaansa purevilla iskuillaan jo ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä vastustajan taistelutahto alkoi hiipua Perkkiön iskusarjojen alla. Kolmannessa erässä Savolainen oli jo hätää kärsimässä ja Perkkiön voitto kirjattiin selkein 3 - 0 tuomariäänin. Suorituksestaan Perkkiö palkittiin naisten sarjojen parhaana. Hän sai vastaanottaa myös kilpailujen parhaan nyrkkeilijän pokaalin.

Tapio Pakkanen

______________________________________________________________________

Katariina Perkkiö kukisti SM-kakkosen

Potkunyrkkeilyssä menestystä saavuttanut Katariina Perkkiö otteli Ylä-Tikkurilan Kipinän paidassa onnistuneesti Tampereella järjestetyissä nyrkkeilykilpailuissa. Hän kukisti vauhdikkaassa ottelussa tämän vuotisen SM-kilpailujen hopeamitalistin Turun Jyryn Jenni Kiilin selkeästi tuomariäänin 3 - 0. Vastustajaansa fyysisesti vahvempi Perkkiö aloitti ottelun nopeilla iskusarjoilla. Saatuaan kehätuomarilta huomautuksen sisäkäsineellä lyömisestä hän koukkujen sijaan alkoi käyttää teräviä suoria ottaen ottelun hallintaansa. Ottelun kaikki kolme erää  kulkivat Perkkiön määräämässä tahdissa ja hänen ensimmäisen nyrkkeilyottelunsa voitto oli kiistaton.

Tapio Pakkanen

 

 

 

 

 

     
© 2008 Ylä-Tikkurilan Kipinä ry